Tarina

Pohjanmaan Jalkapalloakatemia on perustettu 2021 Laihialla edistämään Pohjanmaan alueen tyttöfutiksen mahdollisuuksia. Toiminnan moottorina ovat aktiiviset tyttöfutiksen parissa toimivat vapaaehtoiset isät ja äidit. 

Toiminnalle haettiin kaudelle 2021-2022 Leader Yhyres hankkeen kehittämisrahaa, jonka avulla järjestettiin onnistunut pilottikausi viikottaisen harjoituksen merkeissä. Viikottaisen harjoituksen lisäksi tehtiin lajikokeiluja, osallistuttiin HJK:n järjestämään PLG turnaukseen ja verkostoiduttiin alueen valmentajien kesken. 

Pilottikauden oppien perusteella toiminnasta karsittiin asioita, jotka eivät toimineet tai olivat liian työläitä suhteessa saavutettuun hyötyyn. Täten toiminnassa päätettiin panostaa ammattimaiseen valmennukseen ja joukkuemäärän kasvattamiseen. Haku uudelle kaudelle pidettiin syyskuussa 2022 ja tämän jälkeen toimintaa pyöritettiin viime kaudella leirimäisenä neljä kertaa vuodessa Ekkonovalmennusmetodiin pohjautuen. 

Tavoitteena akatemialla on nostaa alueen toiminnan tasoa ja saada helmareihin akatemian käynyt pelaaja 2030 vuoteen mennessä. 

Juttuja PJA:sta

Leader Yhyres

https://leaderpohjanmaa.fi/pohjanmaan-akatemiassa-ollaan-rohkeasti-pinkkeja/

Ilkka-Pohjalainen

https://ilkkapohjalainen.fi/urheilu/pohjanmaan-jalkapalloakatemia-tytt%C3%B6futiksen-kehitt%C3%A4miseksi